maanantai 15. elokuuta 2016

Matkakuumetta ilmassa

Syysvaelluksemme Paistuntureille lähestyy. Sunnuntaina 28.8.2016 lähdemme viikon vaellukselle. Tällä kertaa reissuun lähteekin 10 Jutaajaa. Useinmiten meitä on ollut 7 henkilöä.

Matkakuume on iskenyt ja piti käydä testaamassa onko rinkan kantokyky tallella. Testi 8 km meni ihan hyvin 22,2 kg:n kantamuksella.

Joka vuosi tulee päivitettyä varusteita tai sitten keksin jotain ihan uuttakin. Viime vuonna minulla oli uusi teltta Nallo 3. Nyt ostin telttaan lisäpohjan (Footprint). Viime syksynä oli hilkulla etten saanut uuden telttai pohjaan reikää kun olin teltan pystyttänyt terävän kiven päälle, mutta kyllähän se Nallo kesti. Joka tapauksessa ajattelin, että en ota enää riskiä ja kyllähän siitä Footprintistä on muutakin hyötyä. Estää kosteuden nousemisen sisätelttaan ja on myös lisäeriste kun olen vilukissa, jota aina palelee. Nyt ei myöskään tarvitse enää kantaa jätesäkkiä Absidia varten kun Footprntti ylettyy sinnekin.

Toisen mukavuustuotteen ostin verkkokaupasta E-Ville. Se on teltan sisälle laitettava kaksi-puoleinen pehmustettu Folio (150 x 200 cm). Tämäkin eristää maan kylmyyttä ja kuin myös oman lämmön siirtymistä maahan. Folio siis tulle teltan sisälle makuualustan alle ja peittää koko sisäteltan.

Lisäksi testaan miten toimii kädenlämmitin lämmittämään aamulla edellisen päivän reissussa kostuneet ja yöllä kylmettyneet vaelluskengät. Toisaalta, jos on kylmä ja valokuvia ottaessa kädet palelee, voihan niillä käsiäänkin lämmittää. Yksi kertakäyttöinen lämmittää 7 h. Ohjeen mukaan vajaakäyttöisen köyttöä voi jatkaa uudelleen kun sen välillä laittaa tiiviiseen Minigirippiin, ja taas kun sen vapauttaa, se alkaa lämmetä uudelleen. Lämmittimiä saa mm. varuste.net -verkkokaupasta

Em. hankintojen seurauksena tulee lisää painoa rinkkaan, joten jälleen on täytynyt miettiä, mitä turhaa siellä on ja sitten yrittää löytää retkiruokia, jotka painavat vähemmän, mutta antavat saman kalorimäärän kuin painavammatkin tuotteet.