lauantai 3. syyskuuta 2016

Jutaajat palaavat kotiin Espooseen ja Helsinkiin.

Takana on taas yksi muistoja keräävä reissu. Seuraavaksi vuorossa kuvailta,  mahdollisesti taas valokuvakirja ja vaelluskertomuksen puhtaaksi kirjoitus ja ensi vuoden puolella aloitetaan seuraavan syksyn reissun suunnittelu.
Taidettiin sitä jo nytkin vähän suunnitella/vaihtoehtoja ehdotella.

Vaelluksen päätteeksi herkutellaan

Meillä on perinteeksi muodostunut, että vaelluksen päätteeksi syödään yhdessä kunnolla, joko mökillä tai jossain ravintolassa.
Tällä kertaa vaelluksen kruunasi päivällinen Kalastajan majatalon gourmet ravintola Guossissa. Ensin korotettiin lukuisat maljat menneiden synttäri- ja hääjuhlien ym. merkkipäivien johdosta. Sitten todella herkuteltiin pitkän kaavan mukaan. Minä söin mm. Jäämeren salaattia (kuningasravuilla), poron sisäfilettä ja suklaafondant ja mustikkasorbetti. AAH 😍