Paistunturit 2016



VAELLUKSEN AJANKOHTA: 28.8.-2.9.2016

Luontoon.fi -sivustolta lainattua:

"Paistunturi on laaja ja yhtenäinen erämaa Pohjois-Lapissa. Erämaalle tyypillisintä maisemaa ovat tunturikankaat ja tunturikoivikot. Alueella on myös aapa- ja palsasoita. Kevo - Suomen suurin luonnonpuisto - jakaa Paistunturin erämaa-alueen kahtia."

"Paistunturin erämaa-alue sijaitsee Pohjois-Lapin pohjoisimmilla perukoilla. Alue rajautuu pohjoisessa ja lännessä Tenojokilaaksoon, idässä valtatie 4:ään ja etelässä Karigasniementiehen (nro 92)."



"Alueen keskiosassa palsasoiden reunustamat Paistunturit kurkottavat pyöreät lakensa yli 600 metrin korkeuteen. Erämaan korkein huippu on Gáimmoaivi (619 m). Paistuntureiden korkein laki, Guivi (641 m), komistaa Kevon luonnonpuistoa. Erämaan keski- ja eteläosissa on laajoja tunturimittarin toukkien aiheuttamia tuhoalueita. Latvuksettomat tunturikoivujen rangat luovat hiukan aavemaisen tunnun tunturinrinteille."

 VAELLUSSUUNNITELNA (Maaliskuu 2016)

Tämä on Jutaajien 17. vaellus. Vaellamme alla olevan kartan alueella. Ympyröidyssä kohdassa on päätavoitteemme Gaimmoaivi. Gaimmoaivi oli mukan meidän vuoden 2009 suunnitelmissa, mutta emme sillä reissulla ehtinee vaan katselimme tunturia Nilijoen varresta ja ajattelimme että tuon huiputamme jonain toisena syksynä ja nyt 7 vuoden kuluttua se tapahtunee. Lähdemme vaeltamaan Tenojoelta Outakosken ja Akukosken puolesta välistä ja palaamme n. 20 km ylemmäksi Tenojoen varteen. Myöhemmin päätimmekin lähteä hieman ylempää Seitaojalta, josta kuljemme 2 km polkua pitkin.




TOTEUTUNUT PAISTUNTUREIDEN VAELLUS 2016 (Jutaajien 17. vaellus)

Nyt on jo elokuu 2017 ja vasta nyt kerron viime vuotisesta vaelluksesta.

Vaelluksen pääkohde oli Paistuntureiden korkein huippu Gaimmoaivi. Tämä tavoite saavutettiin 3. vaelluspäivänä auringon paistaessa. Sen sijaan Nilijoella ja Rassoaivilla emme käyneet, koska paluumatkalle piti lähteä yhtä päivää etuajassa keskiviikkona, koska sääennuste torstaille oli huono. Torstaina olisimme joutuneet kulkemaan Duottar-Mavnna tuntureiden yli kovassa sateessa ja tuulessa. Keskiviikkona päivällä olikin aurinkoinen sää, mutta illalla alkoi kova sade ja tuuli (10 m/s). Torstaina uudesta leiristä käsin pystyimme illan suussa tekemään pienen reissun mm. Urracohkka -tunturille. Tosin silläkin reissulla juuri ollessamme huipulla tuli kova sadekuuro (ks. video). Muutoin torstaina pidimme sadetta teltoissamme. Vaellus päättyi perjantaina hyvässä säässä Tenojoen varteen.

Alkuviikko oli kylmempää kuin loppuviikkoa. Kahtena ensimmäisenä yönä teltassani oli +3 astetta. Loppuviikosta oli jonkin verran lämpimämpää. Päivisin lämpötila oli keskimäärin 6 ja 12 asteen välillä.

Vaelluksen jälkeen kävimme syömässä Karigasniemen maineikkaassa Kalastajan Majatalossa.

Reissuun lähti 10 Jutaajaa ja 6 telttaa. Telttapaikan löytäminen näin isolle porukalle on aina haastavaa. Kameroiden määrä on myös aika suuri kun useimmilla on tavallinen kamera ja kännykkäkamera ja osalla vielä kolmaskin kamera. Tämä tietää paljon jälkikäsittelyä kun kuvia on paljon. Kuvia oli kaikkiaan 2181 kpl. Kuvia olisi ollut enemmänkin, mutta kuvanottoa piti säännöstellä, koska osa vara-akuista jäi Vantaalle Finavian haltuun. Vara-akkujen kuljetusohjeet eivät olleet hallinnassa ja kuljetimme niitä virheellisesti ruumaan menevässä rinkassa. Tällä kertaa rinkkamme tutkittiin ja kielletyt tavarat postettiin ja siinä sitten lähti varavirtalähteitä ja vara-akkuja. Onneksi kuitenkin GPS:ään tarkoitettuja lithium AA-paristoja eivät olleet ottaneet. Niitäkin oli 12 kpl. Samalla rinkan tarkistajat eivät muistaneet laittaa takaisin kaikkea tavaraa, jotka purkivat kuten allekirjoittaneen sadevaatteet jäivät Vantaalle. Nyt oli tultava toimeen koko viikko ilman sadeviittaa, rinkan sadesuojaa ja kumikäsineitä. Tein reklamaation Finavialle ja sain korvaukset, joten seuraavalla vaelluksella käytössä onkin uudet suojat. Kantapään kautta opittua: varavirtalähteet ja akut pitää kuljettaa käsimatkatavaroissa ja samoin 1 tulitikkuaski / hlo.

Timo toimi suunnistajana kuten aina ennenkin. Itse "valvon" suuntaa GPS laitteestani, mutta Timohan ei koskaan erehdy kartan ja kompassin köytössä. Reissun jälkeen GPS-lokista sitten saa seuraavat tiedot
  • Tarkat päivittäiset lähtö- ja paluuajat
  • Kuljetut reitit
  • Matkan pituudet
  • Lämpötilat
  • Korkeuskäyrät
  • Lisäksi, jos kamerat ovat olleet oikeassa ajassa, pystymme siirtämään kuviin koordinaatit, joten jälkikäteen pystymme sijoittamaan kuvat kartalle. Kameran omaa GPS:ää ei kannata käyttää, koska se kuluttaa paljon akkua
Alla kartta toteutuneesta vaelluksesta.




Tällä sivulla on muutama kuva jokaiselta päivältä. Tarkempi ja pidempi vaelluskertomus löytyy tästä Minnan PDF-dokumentista.

Jutaajien keski-ikä taitaa olla jo yli 60 v, joten takana on ne vaellusvuodet, jolloin kannoimme yli 20 kiloista rinkaa 6 peräkkäisenä päivänä eli joka yö olimme eri leirissa ja päivämatkat olivat keskimäärin 2 tai 3 kertaa pidenmmät kuin nykyään. Nykyään saatamme olla samassa leirissä kaksi yötä, jotta pääsemme tekemään ns. päiväreissuja ilman rinkkaa. Tämän reissun kokonaispituudeksi tuli 51,6 km.

28.8.2016: Tenojoki / Seitaoja  - Jeagelveaijohka (11,4 km)

Lähtö Tenoltta 10:01 - Lämpötila lähtiessä 8.2o
Tulo 1. leiriin klo 18:41 - Lämpötila  leiriin tultaessa  5.2 o
Lämpötila yöllä Marjaliisan teltassa 3 o






Lähtö leiristä klo 12:26 - Lämpötila lähtiessä 8.9 o
Tulo 2. leiriin klo 18:45 - Lämpötila leiriin tultaessa 9 o
Lämpötila vaihteli 9 - 13 asteen välillä
Lämpötila klo 1:33 Marjaliisan teltassa 3 o



30.8.2016: Mavnnajohka - Gaimmoaivi - Mavnnajohka (10,2 km)

Lähtö  klo 10:44 - Lämpötila lähtiessä 13 o
Lämpötila enimmillään 16 o
Paluu leiriin klo 17:00 - Lämpötila leiriin tultaessa 9.7 o
Lämpötila klo 20:23 Marjaliisan teltassa 5 o












Lähtö klo 10:27 - Lämpötila lähtiessä 11 o
Lämpötila enimmillään 15 o
Tulo 3. leiriin klo 16:52 - Lämpötila leiriin tultaessa 11,3 o
Lämpötila klo 22:32 Marjaliisan teltassa 7,6 o






Lähtö leiristä klo 15:40 - Lämpötila lähtiessä 7,2 o
Lämpötila enimmillään 17,2 o
Paluu leiriin klo 19:00 - Lämpötila leiriin palattaessa 13,5 o
Lämpötila klo 21:04 Marjaliisa teltassa 7,8 o
















Lähtö leiristä klo 10,31 - Lämpötila lähdettäessä 10,9 o
Lämpötila enimmillään 13 o
Tenojoen varteen tulo klo  12:57 - Lämpötila 11.3 o

2 kommenttia:

  1. Suunnitelma tehty maaliskuussa 2016

    VastaaPoista
  2. Ensimmäinen vaellukseni oli tuo Jutaajien edellinen vaellus Paistuntureille ja se oli minulle valtaisa elämys. Niinpä odotan jo taas innolla ensi syksyä. Hyvältä näyttää!

    VastaaPoista