Saariselkä 2018 elokuu (Minnan päiväkirja)

 

Jutaajien Saariselän vaellus elokuussa 2018

 Minnan päiväkirja

Lauantai 25. elokuuta, matkustuspäivä

 

Harri ja Irja saapuivat lauantaina yöjunalla Rovaniemelle, josta bussilla Ivaloon. Aila, Anneli, minä ja Timo tulimme lentäen Ivaloon, josta taksilla Näverniemen lomakylään. Lomakylästä kävelimme yhdessä Ivalon keskustaan ravintola Kultahippuun syömään. Tullessa poikkesimme hakemaan kaupasta aamiaistarpeet mökkiaaimiaiselle. Sade loppui, kun tulimme mökille, aurinko paistoi ja lämmintä jopa 19 astetta. Illalla tuuli voimistui, kun kävelimme joen rantaa pitkin. Ennusteen mukaan maanantai olisi sadepäivä. Pohdittiin muutoksia päivälle. Timo ehdotti, että ensimmäisenä päivänä mentäisiin 10 km sijaan 16 km. Se ei kauheasti innostanut muita, kun rinkat ovat lähdössä painavimmat. Päätimme katsoa tilannetta uudelleen huomenna. Sovimme, että kaikki ovat aamulla klo 9 lähtövalmiit ja tilasimme taksin mökille (vai olikohan se tilattu jo aikaisemmin…).

 

Sunnuntai 26.elokuuta., aurinkoista 10  - 19 astetta, 10  - 11 km

 

Lähdimme majapaikasta klo 9.00 taksilla kohti Aittajärveä. Matka kesti reilun tunnin. Kuski poikkesi ensin väärään suuntaan, mutta oikaisimme häntä. Aittajärven parkkipaikalla oli jo 40 autoa ja lisää tuli päivän mittaan varmaan toistakymmentä, päätellen meitä ohittavien vaeltajien määrästä.

 

Leveän Suomujoen ylitykseen oli tarjolla vaijeri ja käsilenkit, tosin vain kaksi lenkkiä oli meidän puolellamme. Menin ensin yli, koska olin sopinut, että otan Timon ylityksestä videon. Ensin vettä oli polveen asti ja virta kohtalainen. Otin toiseen käteen kaksi sauvaa yksi olisi ollut parempi, koska virta otti kovasti sauvoihin. Keskellä jokea oli alle puolisääreen ja toisella reunalla ylipolven. Vesi oli raikasta, mutta ei jäätävää. Kun pääsin perille, heitin rinkan pois ja huomasin, että Timo oli jo puolivälissä rinkan kanssa. Aila ja Irja seurasivat perässä ilman rinkkaa ja ilman käsilenkkejä. He halusivat testata reitin. Me tytöt lähdettiin sitten viemään käsileikkejä enemmän toiselle puolelle, jossa Anneli ja Harri odottivat ja myös Irjan ja Ailan rinkat. Tytöt lähtivät peräkanaa ylittämään. Harri horjahti astuttuaan veteen, mutta ei kaatunut ihan kokonaan veteen. Polveen sattui. Sain otettua kädestä kiinni ja rantaan tullut mies auttoi myös. Sitten jatkoin Harrin kanssa peräkanaa. Harri varmaan hermostui minun, kun viskelin ohjeita jatkuvasti. Ylityksen, jalkojen kuivaamisen, pukemisen ja Harrin polven teippaamiseen menikin tovi ja kello näytti jo 12.00, kun vihdoin pääsimme aloittamaan varsinaisen vaelluksen.  

 

Polku oli selkeä ja helppo mäntyvaltaisessa kangasmetsässä, jossa oli vähän aluskasvillisuutta, joten puiden välistä näki pitkälle. Aurinko lämmitti, kun kävelimme kohti etelää Maantiekurua. Siellä täällä oli keloja pystyssä ja liekoja maassa. Pienen neuvottelun jälkeen pidimme lounastauon Maantiekurun taukopaikalla klo 13 maissa. Pian porukkaa tuli joka suunnasta ja sitä oli kuin meren mutaa, samalla tulistelupaikalla oli 20 vaeltajaa (vähän liikaa minun makuuni). Pohjoisen poika tuli meidän kanssamme juttelemaan kullankaivuusta, lentämisestä ja kahden viikon prätkämatkasta Eurooppaan, jossa hän ajoi 8000 km. Juttu luisti hyvin ja hän koitti houkutella meitä mukaansa paluumatkalle, siinä tietenkään onnistumatta.

Vastaan tuli myös nuoripari koiran kanssa. Noutaja ei ollut heidän vaan eksynyt toisilta vaeltajilta ja nuoripari oli palauttamassa sitä omistajalleen Saariselälle. Hieno homma! Jatkoimme auringon enemmän lämmittäessä matkaa mäntykankaalla. Puolukat olivat jo kypsiä ja mustikoita oli runsaasti. Niitä kelpasi popsia!  Irja seurasi kelloa ja 10-15 minuutin mittainen tauko pidettiin kerran tunnissa.

 

Vajaan 11 km päiväpatikoinnin jälkeen alkoi esiintyä leiritoiveita. Timo tosin olisi halunnut jatkaa vielä, mutta pystytimme kuitenkin leirin vähän Sarviojan tienhaaran jälkeen mäntykankaalle. Pehmeää alustaa oli tarjolla hyvin. Ennen teltan pystytystä oli poimittava kaikki mustikat teltan alta, niitä taisi olla litran verran meidän telttamme alla. Vedenhaku Sotavaaranojalta oli hankala, jyrkän rinteen vuoksi. Keiteltiin vedet kuivamuoniin (Real, Outdoor, BlåBand ja Lyo Expedition). Kello oli yli 20 ja aurinko laskee 21. Seuraavan päivän luvattu sade kiinnosti varmistella, joten minä ja Aila lähdettiin gps:n kanssa kiipeämään Kaarnepään mäntyrinnettä ylös etsimään kuuluvuutta ja katsomaan sääennustetta.  20 minuuttia käveltiin ja osan matkaa neljän hengen porukan kanssa, joilla oli varaustupa Sarviojalla. Ennusteet saatiin, edelleen sadepäivä luvassa. Kuvasimme auringonlaskua ja Aila soitti kotiin, kun heillä oli hääpäivä. Minä laitoin päivän ainoan blogipostauksen ja sitten palattiin gepsin avustamana takaisin teltoille. Tarkasti osuttiin teltoille.

 

Maanantai 27.elokuuta.  8 -9 astetta, tihkusadetta päivällä, 8 km  

 

Ensimmäinen yö teltassa sujui perinteisesti. Valvoin pitkälle yli neljän. Anneli ja Harri kyllä nukkuivat hyvin. Viideltä alkoi sade, sitten taisin nukkua muutaman tunnin 8.00 ylös ja puuron keittoon. Mukavasti sadekin taukosi silloin. Timo teki ennätyksen ja oli ensimmäisenä valmiina kello 10, kuten sovittiin, mutta meidän telttakuntamme mokasi ja oli valmis vasta yhdentoista maissa, jolloin lähdimme polkua pitkin kohti etelää.

 

Tarjolla oli mäntykangasta, koivikkoa ja välillä kivikkoa. Kostea polku meni välissä korkealla töyräällä välissä Sotavaaranojan vieressä. Näimme komeita kivipahtoja, kiva kuru, vesiputous ja lampi, joka näytti kauempaa aivan mutaisella, mutta lähempänä huomasimme, että siinä olikin ruskea hiekkapohja ja matala vesi. Maisemia vähän latisti melko jatkuva tihkusade, välissä oli vähän taukoa sateessa. Lämpötila oli 8 - 9 astetta Tänään tavattiin vain yksi vaeltaja eilisen ruuhka päivän sijaan. Tällä vaeltajalle näytti olevan sama suunta kuin meillä ja päädyimmekin samaan majoituskohteeseen, Pälkkimäojan laavulle.

 

Saavuttuamme Pälkkimäojalle, sade lakkasi ja aurinko alkoi paistaa. Loppuilta oli poutainen. Pälkkimäojan leirin kruunasi ulkohuussi. Anneli tarkeni käydä pesemässä myös jalat joessa. Auringon laskiessa ruokailimme laavulla. Se oli luksusta, kun saimme istua maankamaralla konttaamisen / seisomisen sijaan 👍 Illalla ilma viileni alle viiden asteen.   Kuuluvuutta ei ollut koko päivänä. Makuupusseihin möngimme jo klo 21.00, kun aurinko laski. Minulle näin varhainen petiin menoaika tuntui varsin oudolta, mutta uni tuli jo 22 jälkeen. Kello 2.00 huussireissun aikaan oli pakkasta. Vaellussauva oli kuurassa. Kylmyyden takia piti lisätä yksi kerros vaatetta lisää. Tämän jälkeen nukuin todellakin 8.00 asti.  

 

Tiistai 28. elokuuta, päiväretki: Pälkkimäojan laavu - Sokosti - Pälkkimäojan laavu 13,5 km, tyyntä, aurinkoista  

 

Aamu valkeni aurinkoisena ja aurinko hävitti kuuran maasta ja alkoi lämmittää. Illan juttukaveri poistui taijitreenin jälkeen laavun läheltä, kun saavuimme nauttimaan sinne aamupuurot ja teet ylellisesti laavulla istuen.  Isä, poika ja tytär tulivat seuraksemme laavulle. He olivat käyneet edellisenä päivänä Luirolla saunomassa ja poistuivat myös Aittajärven suuntaan kuten taijitreenari.

 

Me lähdimme päiväretkelle ja ylitimme ensimmäiseksi Pälkkimäojan kivillä hypellen, kieli keskellä suuta - siis pitkäjalkaiset ja toiset crocsseilla kahlaten. Auringon edelleen paistaessa suuntasimme kohti etelää ja Apujoukkojenvaaraa. Reitti oli varsin selkeä ja helppo ja viimein olimme avotunturissa. Katsellen pyöreitä lakia joka puolella. Kohta Luirojärvikin näkyi oikealla. Luonto esitti omaan arkkitehtuuriaan monin tavoin.  

 

Suuntasimme Riitelmäpään kautta kohti Sokostia. Helikopteri lensi myös sinnepäin ja myöhemmin näimme sen poistuvan Sokostin laelta. Kivikkoa riitti, mutta kulku oli kuitenkin melko helppoa. Anneli ja Harri jäivät odottamaan alemmas. Meillä muilla vierähti vielä reilu tunti huiputusreissulla. Meillä oli todella upea sää huiputtaa Sokosti: tuuli oli heikko ja aurinko paistoi lämpimästi ja minun aurinkokennolaturini latasi Ailan varavirtalähteen täyteen. Sokostin huipulla oli kolme nuorta kuvailemassa. He olivat lähteneet Luirolta iltapäiväretkelle, ilman eväitä ja vain yksi vesipullo oli heillä mukana. Meinasin antaa omat pähkinät heille, mutta jäi kuitenkin antamatta. Otimme potretit puolin ja toisin ja minä rupesin laittamaan kuvia blogiin. Jokusen ehdin laittaa, kunnes oli pakko jatkaa matkaa ja palata Harrin ja Annelin luo. Helikopteri tuli uudestaan ja tiputti ison keltaisen paketin maahan. Telian mastolla oli vissiin huolto käynnissä. Sinne oli ilmestynyt isot aurinkopaneelit sitten viime näkemäni ja kävijät olivat koonneet kivirakennelman huipulle.

 

Laskimme kivikkoa alas kohti Riitelmäpään länsisatulaa ja alas joen latvoille, jossa pidimme ’lakisääteisen’ lounastauon. Oli pilvistä ja muutama vesipisarakin tuli. Lounaan jälkeen paistoi taas loppupäivän aurinko.  Saavuimme Pälkkimäojalle, josta 2 km laavulle ja leiriin. Olimme leirissä noin kello 18.30. Laavulla oli nyt väkeä ehkä kahdeksan henkeä. Päätimme nauttia (= kärsiä) iltaruoan omassa leirissä, syöden seisten, kun ei ollut mitään istumapaikkoja. Iltateen ja venyttelyjen jälkeen telttoihin noin kello 21 aikoihin. Yöstä ei ehkä tule niin kylmä kuin viime yönä. Minä kirjailin taas näitä muistiinpanoja vihkoon Annelin ja Harrin nukkuessa. Sitten aloin tuuppimaan kuvia blogiin, kun päivällä ei ehdi. Lupasin ennen reissua, että blogin takia ei venytetä taukoja. Lisäksi tajusin, että minä voin lähetellä viestejä rauhassa blogiin illalla teltasta, vaikka kuinka paljon, vaikka yhteyttä ei ole ja sitten kun päivällä ollaan tarpeeksi ylhäällä, niin poistan lentotilan ja viestit lähtevät menemään. Kirjoitin ja someilin puoleen yöhön asti. Huussireissulla ihailin täysikuuta ja tähtitaivasta, mutta revontulia ei näkynyt.

 

Keskiviikko 29 elokuuta, Pälkkimäoja - Sileäselkä - Lumipää - Paratiisikuru - Sarvioja - Sileäselkä  - Pälkkimäoja, 14 km

 

Nukuin puoliyöstä klo 7 asti. Sitten nousin ylös ja menin laavulle juttelemaan Tampereen porukan kanssa (neljä miestä). Heillä oli kullakin riippumatot kattoinen, mutta nyt nukkuivat laavussa. Oli kuulemma ollut kamalan kylmä. He lähtivät 7 30 Luiron suuntaan.

 

Aamupuurojen jälkeen pakattiin päiväreput ja lähdettiin klo 10.15 teltoista pohjoiseen ja sitten länteen Sileäselän suuntaan. Katselimme että kurun yläreunassa on tasanne, josta pääsee hyvin kurun yli. Siispä sinne. Pienen kosteikon jälkeen koivikkoa ja pian taas avootuntura. Tasanteen kohdalla huomasimme, että sen alapuolella oli hieno iso vesiputous. Auringonpaisteessa suuntasimme länteen Lumipäälle. Ympärillä oli upeita pyöreitä lakeja, takana Luirojärvi ja sen edessä Apujoukkojenvaara, josta jono aina Sokostille asti. Kulku oli siis helppoa ja mukavaa tosin nousu toki puuskutti. Lumipäältä suuntasimme pohjoiseen kohti Paratiisikurua. Irja, Aila ja minä piipahdettiin katsomaan myös lumikurua, kun kerran olimme niin lähellä. Sitten lähdimme toisten perään.

 

Minä vähän ihmettelin suuntaa, kun olin koko ajan ajatellut, että laskemme Ukselmapään länsirinteen alas Paratiisikuruun, mutta muut menivät Timo edellä suoraan kuruun, kuten Marjaliisa oli reitin piirtänyt. Kuru oli ensin hyvin kaunis ja helppo, mutta sitten jyrkkeni todella kovasti ja piti koko ajan vaihtaa puroon puolelta toiselle etsimään parempaa jalansijaa. Alastulo Kurun kautta oli suorastaan vaarallinen, piti todella tarkkaan etsiä jalansijaa. Rinne oli hyvin jyrkkä, lähes pystysuora. Lopulta me kaikki olimme turvallisesti alhaalla, yhtenä kappaleena ja sydämentykytys saattoi laantua. Minä luulen, että minä en ollut ainoa, jota vähän hirvitti tuo alastulo.

 

Paratiisikuru oli yhtä kaunis kuin ennenkin. Suojaisa lampi loisti smaragdinvihreänä.  Vietimme sen rannalla tunnin lounastauon. nautimme lämminkupit, leivät ja teet. Aila ja Timo nauttivat myös kahvit. Aila huomasi toisen säärystimen kadonneen eikä sitä valitettavasti löytynyt. Kuru söi sen! Jatkoimme kohti Sarvijokea. Polku kiemurtelevan joen vieressä oli tosi nätti. Polun molemmin puolin oli valtavasti suuria mustikoita. Osa varvuista punersi kauniina. Sarviojan kurusta nousimme oikealle laskien toisen kurun vasemmalta puolen puutonta rinnettä ylös aina kuudensadan metrin asti huipulle. Ohitimme aiemmin näkemämme vesiputouksen ja lähdimme laskeutumaan kohti Pälkkimäojan laavua ja telttaleiriämme. Matkalla Aila ja Anneli poimivat mustikoita myös pussiin aamupuuroa varten.

 

Leirissä olimme noin kello 18 ja matkaa päivälle kertyi vajaa 14 km. Naiset kävivät jokikylvyssä ja miehet painuivat laavulle iltaruualle. Myös 30-vuotias Kokkolan poika tuli sinne ja kuulimme hänen reittinsä. Tällä kertaa koko alueella ei ollutkaan muita. Iltaruoan jälkeen nautimme selviytymishuikat ja Irjan tarjoamat suklaakeksisikarit. Kokkolan poika otti meistä ryhmäkuvan sikarit suussa ja pullot esillä. Sitten iltavenyttelyt ja noin puoli kymmenen maissa telttaan. Lämmintä oli edelleen 11 astetta. Ihanaa, että meillä oli tänäänkin poutapäivä ja myös auringonpaistetta. Etelätuuli puhalteli 4-5 m sekunnissa. Hyvää yötä maailma.

 

Torstai 30. elokuuta, Pälkkimäoja - Maantiekuru, tuulinen puotapäivä, 11-15 astetta

 

Yö oli lämmin, noin 11 astetta, taivas oli pilvessä, joten ei näkynyt täysikuuta. Nukuttiin 7.00 asti ja muutettiin marssijärjestystä. Tyhjensimme ensin teltan ja menimme vasta sitten aamupalalle laavulle. Tämän menetelmän ansiosta olimme valmiita lähtöön klo 9.30. Yhteislähtö onnistui 10.15.

 

Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja luvassa oli lämmin ja tuulinen päivä. Nyt vaellus kääntyi paluumatkalle. Eli meillä oli suunta pohjoiseen. Navakka etelätuuli (noin 7 m/sek) oli siis myötäinen eikä haitannut meitä. Lähdimme testaamaan, mihin eilen löydetty mönkijäura veisi, jos vaikka Pälkkimäpäälle. Niin kävi onnellisesti, että pääsimme kosteikon ja koivikon mönkkäriuraa pitkin. Kun päästiin avotunturiin, ura kääntyi itään, mutta eipä avotunturissa mitään uria ja polkuja tarvita.  Seurailimme Pälkkimäpään pyörälakiset avotunturit pohjoiseen. Tuuli oli melkoinen ja siellä oli helppo kävellä. Myös lännessä, etelässä ja idässä puuttomia pyöreälakisia tuntureita. Takana etelässä oli terävä Sokosti. Edessäpäin häämötti Kaarnepää. Ennen Kaarnepäätä ja Sarviojan polkua laskettiin viistoon länteen.  Koivikossa oli taas valtavasti mustikoita, joita ei voinut ohittaa. Avotunturit jäivät nyt taakse tällä erää ja saavuimme tutulle Sotavaaranoja polulle.

 

Nokka kohti Aittajärveä. Nyt oltiin jo mäntymetsässä, jossa tuuli ei enää tuntunut. Alkoi tulla kuuma aina, kun aurinko paistoi ja pilvessä tuuli tuntui kylmältä.  Aila tiputti housuistaan puntit ja kulki pelkällä t-paidalla. Lounastauolla minäkin vaihdoin polvihousuihin. Olimme edenneet jo niin rivakasti, että tulimme maantiekuruun ja oli aika etsiä telttapaikka. Sopivan leiripaikan etsintä venähti tunnin verran ja noin kuuden maissa oli telttojen pystytys käynnissä. Teltat laitettiin nyt jonoon tuulen suuntaisesti. Vesi piti hakea vähän itään pään, mutta kahdella vesipussilla saatiin niin paljon, että riittää myös aamuksi. Leirin lähistöllä oli myös merkattu poro ja keltainen merkki puussa. Metsä oli joskus palanut, kun oli paljon mustuneita kantoja ja kaikki männyt aika nuoria.

 

Sukelsimme telttaan taas jo 21 maissa. Tänään minun oli raskas kävellä, kun piti raahata jaloissa kahta lyijypaino eteenpäin. Toiset menivät paljon lujempaa, kevyin askelin. Minä olin tänään hidas! Tuuli oli edelleen kova, puut humisivat. Meidän telttamme pohja ei ollutkaan aivan tasainen, mutta ei haitanne, kun kyseessä on viimeinen telttayömme. Huomiselle vain lyhyt matka. Jäykkyys alkaa häiritä ja ehkä voimat huvenneet tai suonikohjut haittaavat. Syväkyykky ei meinaa millään onnistua, puskareissu on hankala.  Ilta-aterialla julistimme parhaaksi retki ruoaksi Real-pussit. Kaasuista kului vain neljä pulloa ja mukana oli 8. Eilen vesibussi alkoi vuotaa ja minun vesileilistäni katkesi kantokahva. Huikka- ja huiputus pullot saatiin tyhjäksi. Irja tarjoili myös bataattilastuja.

 

Perjantai 31 päivä elokuuta, Maantiekuru – Aittajärvi, 7 km, 15–17 astetta

 

Yö oli lämmin lähelle 10 astetta. Yöllä satoi tunnin verran. Herätys klo 7 aurinkoiseen aamuun. Rauhalliset aamutoimet ja lähtö klo 10.15. Tuuli on tyyntynyt ja lähdin shortseilla liikkeelle. Matkaa kahluupaikalle oli enää noin 7 km. Nyt reitti oli sama kuin ensimmäisenä päivänä (mutta toisin päin). Taivas oli pilvessä ja lämpöä 15–17 astetta. Pidimme paro istumataukoa, maassa makaavan liekon päällä. Tänään vasen jalka oli raskas ja väsynyt, oikea jaksoi paremmin. Puskahommat olivat tuskaa, koska vasen jalka ei suostunut syväkyykkyyn. Onneksi leiripaikalta löytyi hyvä riuku, lieko, jolla istuen homma hoitui helposti. Kävelymatkan puskahommissa keksin ratkaisun (sananmukaisesti hätä keksii keinot).  1 km ennen kahluupaikkaa pysähdyimme Helanderinjärven tuntumaan tutkimaan muinaisrauniot.  Suomun kämppä, Helanderin kota, Elias Lönnrot ja Castren viettivät siinä joulun 1841, vanhempi merkintä 1830-luvulta. Siinä oli myös notskipaikkoja ja uimapaikka. Sitten enää lyhyt matka kahluupaikalle.

Montakohan käsilenkkiä on meidän puolellamme tällä kertaa? No, kaikki olivat toisella puolella (perjantaina useimmilla on suunta ’maalikyliin’). Timo, minä ja Irja lähdettiin viemään kengät ja vyölaukut yli, sauvojen avulla ja tuotiin tullessa yli kymmenen käsilenkkiä. Sitten takaisin rinkan kanssa- Vesi ei ollut jäätävää.  Aila tuli ilman vaijeria rinkan ja sauvojen kanssa. Kyllä se niinkin sujui. Meidän jälkeemme yrityksen teki 2 + 2 + 1 + 2 kumpaankin suuntaan. Sitten pidettiin lounastauko joen rannalla nuotiopaikalla auringonpaisteessa. Klo 14.30 lähdimme parkkipaikalle, jonne olimme tilanneet taksin. Taksilla poikettiin ostamaan saunaoluet ja mökillä oltiin noin klo 16. Sauna päälle ja roskat rinkoista. Saunan jälkeen lähdimme mökkikylän polkupyörillä Kultahippuun (reilu 2 km). Anneli jäi odottamaan Harria, joka vasta tuli saunasta. Suihkun vesi oli jo ollut kylmää. Odottelimme ravintolassa aika pitkään. Lopulta Anneli ja Harri tulivat myös ja kertoivat, että ensin piti saada pyöränsatula ylös ja toiseen ilmaa renkaaseen ja pumppu meni rikki ja lisää ilmaa piti ottaa kylän huoltoasemalta. Söimme Kultahipussa pitkän kaavan mukaan. Klo 21.30 haimme K-kaupasta aamiaistarpeet ja sitten melkein pimeässä pyörillä takaisin mökille.

 

Siihen päättyi minun vihkoon reissun aikana kirjoitettu päiväkirjani.

 

Suuri kiitos kanssavaeltajille!

 

Minna Suurimaa